Liikunnan haastekampanja 1.3.-30.4.2024.

12.4.2024

EKL:n vuosittain järjestettävän liikunnan haastekampanjan tavoitteena on innostaa ja kannustaa liiton jäseniä liikkumaan ja huolehtimaan kunnostaan. Liikkuminen on tärkeää kaikenikäisenä, mutta ikääntyessä sen merkitys kasvaa entisestään. Säännöllinen liikunta ylläpitää toimintakykyä ja edistää itsenäistä selviytymistä arjessa mahdollisimman pitkään. Se ennaltaehkäisee monia sairauksia ja toimintavajavuuksia. Lisäksi liikunta parantaa elämänlaatua ja piristää mieltä haasteellisinakin aikoina.

Vuoden 2024 liikunnan haastekampanja käynnistyy taas maaliskuun alussa ja jatkuu huhtikuun loppuun.

Kahden kuukauden aikana kerätään ja merkitään päivittäisiä liikuntasuorituksia. Suorituksiksi kelpaavat kaikki sykettä nostattavat sekä kuntoa kohottavat ja ylläpitävät liikuntamuodot, joiden kesto on vähintään 30 minuuttia /suorituskerta. Liikuntasuorituksia hyväksytään vain yksi päivässä. Näin ollen yksittäisen jäsenen suoritusten enimmäismäärä kahden kuukauden ajalta voi olla 61.

Viime vuoden tapaan kampanja järjestetään yhteistyössä Eläkeläiset ry:n kanssa.

Kolme parasta yhdistystä ja paras piiri palkitaan!

Ota talteen oheinen liikuntakortti ja merkitse siihen omat suorituksesi. Tai kirjaa vain paperille ja ilmoita sitten kampanjan loputtua Seijalle.

Liikuntakortti A4
Liikuntakortti 2 x A5

Suoritusten määrä ilmoitetaan oman yhdistyksen liikuntavastaavalle eli Seija Kuosalle heti kampanjan päättyessä. Seijan yhteystiedot: sp seija.h.kuosa[ät]gmail.com  ja puh 040-5458550 . 

Liikutaan HES voittoon!
HES arpoo liikuntasuoritusten palauttaneiden kesken tuotepalkinnon!