Kulttuuri

DINGO – musikaali isoimmasta ilmiöstä ikinä
Tampereen Komediateatteri pe 7.6. klo 18

Suomi koki jotain ainutlaatuista vuonna 1984, kun porilaisen Dingon Sinä ja minä -kappaleen musiikkivideo näytettiin Levyraadissa. Hysteria sai alkunsa ja rikkoi kaikki sen aikaiset konsertti- ja levymyyntiennätykset.

Vuonna 1986 menestyskokoonpano ilmoitti hajoavansa. Uutinen oli niin suuri, että sitä käsiteltiin kaikkialla television uutisia ja ajankohtaisohjelmia myöten. Dingo-musikaalissa ilmiötä käsitellään bändin keulahahmon Pertti ”Nipa” Neumannin kautta. Näytelmän ovat käsikirjoittaneet Kaisa Kuikkaniemi ja Otto Kanerva.

Ohjaus Otto Kanerva
Koreografi Osku Heiskanen
Lavastus Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu Elina Vättö
Kapellimestari Antti Vauramo

Pääroolissa Neumannina nähdään kaksi valovoimaista tähteä: Joel Mäkinen (7.6.- 19.6.) ja Saska Pulkkinen (4.7.- 17.8.). Parhaillaan Joel nähdään Lahden Kaupunginteatterin valovoimaisena päätähtenä musikaalissa Tootsie.

Saska Pulkkinen on hurmannut katsojat viimeksi Tampereen Työväen Teatterissa mm. rock-musikaalissa Hamlet sekä musikaaleissa Tytöt 1918, Momentum sekä Poikabändi.

Nämä kaksi vetovoimaista, taitavaa näyttelijää takavaat sen, että Neumannin karisma yltää yhä katsomon takariveille asti! Musikaalissa kuullaan iso joukko Dingo-hittejä ja nostalgiahuuma valtaa Komediateatterin katetun katsomon. Ja kuten hyvässä esityksessä pitääkin niin tässäkin on huumorilla iso osansa.

Muissa rooleissa nähdään Sinikka Salminen, Eppu Salminen, Matleena Junttanen, Pyry Smolander (Pete), Patrik Hvitsjö (Jonttu), Taneli Läykki (Quuppa) ja Olli Tulkki (Eve / Pepe).
Kesto n. 2 h 15 min sis. väliajan

Lipun hinta 40€. Sitovat varaukset 28.4. mennessä Seija Kuosalle, puh 040-5458550.
Maksut FI39 4510 7720 0240 33 /Hervannan Eläkkeensaajat ry (viitenro 1070).


KIEVARIN SALAISUUS 14.7. klo 15, Nokian kesäteatteri

Bussi lähtee Venlantuvalta klo 14.
Liput 35€ (sisältäen lipun, matkan ja väliaikakahvin), Sitovat varaukset Annelille, puh 050-3793723. Maksut vasta bussissa Annelille.


JUICE-musikaali 1.8. klo 14, Apianniemen kesäteatteri, Vlk

Heikki Paavilaisen käsikirjoittama ja ohjaama uusi suurmusikaali JUICE paljastaa ennenkuulumatonta mystiikkaa legendan taiteen takaa!

Uusi musikaali Juice vie meidät hurmaavalle melodiselle matkalle muistoihin ja ihmisyyteen kauniin järvimaiseman ympäröimänä Valkeakoskella.

Juhani Juice Leskinen. Valtakunnan ajattelija, rakastettu muusikko ja legenda. Leskinen jätti lähtemättömän jäljen suomalaiseen rockmusiikkiin ja suomalaisen lyriikan historiaan.

Kesällä 2024 Suomen Kesäteatteri kunnioittaa taiteilija Juicen muistoa syventymällä tämän legendan eloisaan ajatusmaailmaan. Sukellamme Juicen tapaan syvimpään ja kauneimpaan, eli kahden ihmisen kohtaamiseen. Juice oli nerokas taiteilija, josta huokui lämpö, ystävällisyys ja rakastamisen halu. Hän oli herkkä ja ujo
savolainen, mutta samaan aikaan itsepäinen sanavalmis taiteilija, joka alati tarkkaili ympäröivää maailmaa. Unelman ja todellisuuden välissä on ristiriita, jonka Juice hienosti tuo lyriikoissaan esille.

Esityksessä syvennytään ensimmäistä kertaa teemoihin, jotka ovat Juicen taiteen perusta; lapsuuden ja nuoruuden käännekohtiin. Leskisen nerokkaat sanoitukset vievät meidät kohti väistämätöntä komiikkaa, svengaavaa rytmiä sekä herkkää tunnelmointia syvissä ihmisen perusasioissa. 

Juicen unohtumattomat biisit koskettavat ajattomasti montaa sukupolvea. Musikaalin taitavan livebändin vahvat rocksoundit takaavat meille mitä menevimmän kesäteatterielämyksen.

Saamme ylpeänä esitellä pääroolissa komeaääniset näyttelijät Mikko Huovialan sekä Lauri Mikkolan. Huoviala on hurmannut Suomen Kesäteatterin yleisöä jo 10 vuotta tehden legendaarisia rooleja, joista viimeisin juurikin Juicen rooli Sappeen lavalla viime kesänä tuotti suuren suosion. Nuoremman Juicen rooliin heittäytyvä karismaattinen muusikko-näyttelijä Lauri Mikkola puolestaan on tunnettu useista musikaalirooleistaan, joista Suomen Kesäteatterissa hänet muistetaankin jo Danny-musikaalista sekä Airasta. 

Muissa rooleissa kesällä 2024 lavalla nähdään mm. seuraavia lahjakkaita ammattilaisia; Natalil Lintala, Heidi Kirves, Leea Lepistö, Harri Penttilä, Maria Rantalankila, Oskari Penttilä

Busssikuljetus. Kuljetuksen hinta- ja lähtöajat ilmoitetaan myöhemmin. 

Teatteriliput 30€ (+bussikuljetuksen hinta). Sitovat varaukset Annelille 14.4. mennessä, puh 050-3793723. Maksut yhdistyksen tilille FI39 4510 7720 0240 33 /Hervannan Eläkkeensaajat ry (viitenro 1070) 14.6. mennessä.