Tapahtumia
HES Café 22.1.
Hauskuutta, huimia taikatemppuja ja taitavaa jongleerausta. niistä on Taikuri Markon esitys tehty. Taikuri Marko on ihastuttanut yleisöjä ympäri Suomen jo yli kaksikymmentäviisi vuotta. Humoristisessa showssa nähdään kahdeksas maailman ihme, liinat vaihtavat värjeä villisti ja ilman halki lentävät niin pallot kuin kengät ja mukana on myös Markon ystävä, pesukarhu Santeri.

Näimme tänään huikean shown Taikuri Markolta. Sali oli ihan täynnä ihmisiä ja temput niin huikeita, että salin valtasi hiirenhiljaisuus aplodien välissä. Lopuksi pelasimme vielä Musavisaa, onnea voittajille!
Jäsentapaaminen 12.2.






HES Café 26.2.
Muusan muusikot eli Tuomo (kitarasäestys) ja Robert (9 eri ”pillisoitinta”) esittivät meille musiikkia eri maista. Robert kertoi hauskoja tarinoita kaikista käyttämistään soittimsta (mm. kurpitsasoitin, tinapilli, huilu, nokkahuilu, klarinetti. "trumpetti", bambuhuilu jne.) Lopuksi visailimme Musavisan merkeissä (aivotreeniä/musiikkitietämystä), 50- ja 60 -luvun iskelmämusiikista. Väkeä oli ihanasti saapunut tuvan täydeltä, huolimatta hiihtolomasta.






Kevätkokous 12.3.
Aluksi nautimme kahvikupposet ja juuri leivottua kakkua.
Sirpa Koivu kertoi meille Hervannan vanhoista ajoista.
Kevätkokous pidettiin ja päätökset olivat sujuvia ja yksimielisiä.


HES Café 26.3.
Aikamatka on paluu nostalgisiin nuoruusmuistoihin. Aikamatkan tarina vie katsojat 1950–60-lukujen tunnelmiin. Tamkin musiikkiteatteri-opiskelijat esittivät aikakauden tuttuja iskelmiä ja loivat esityksestä pienimuotoisen musikaalin. Vaatetus, musiikki ja tutut Tampereen kohtauspaikat vievät katsojat takaisin omaan nuoruuteensa.
Aikamatkan suunnittelutyöryhmässä toimivat Hanna Hurskainen, Kalle Elkomaa, Pauliina Kiuru, Sanna Majanlahti, Mariikka Santaharju sekä Lauri Pulakka.



Jäsentapaaminen 9.4.
Kaupungin johtava yleinen edunvalvoja Olli-Pekka Seppänen piti meille avartavan esitelmän edunvalvonnasta/edunvalvontavaltuutuksesta sekä yksityisen että yleisen edunvalvojan näkökulmasta. Aihe oli jäsenistöstä kiinnostava ja sali olikin täynnä aktiivisia henkilöitä.



Sulkavuoren keskuspuhdistamo 13.4.
Kävimme tutustumassa luolastoon rakennettuun jätepuhdistamoon, joka on yksi kaikkien aikojen suurimmista rakennushankkeista Tampereella. Sen tavoitteena on vastata kasvavan seudun jätevesien käsittelytarpeisiin ja parantaa alueen vesistöjen tilaa.
Kuvat luolaston Tammerkoskesta. ( kuvauskielto muualla).


HES Café 23.4.
"Pieni muistikurssi".
Kouluttajana Vuokko Travanti (mm. valmentaja, draama-kouluttaja).
Kurssin sisältöä: mikä meitä estää muistamasta ja mikä meitä auttaa muistamaan paremmin. Etsimme keinoja painaa asiat paremmin muistiin ja kaivaa ne sieltä helpommin. Pieniä kokeiluja ja hauskoja harjoituksia.
Aihe kiinnosti kovasti, koska tuolitkin meinasivat loppua kesken. Saimme hyviä vinkkejä, millä muistamme asioita paremmin, vaikkapa jätämme kauppalaputkin kirjoittamatta ja muistamme silti ostaa kaiken.



Rollaattorimarssi 8.5.
Lämmin aurinkoinen sää suosi marssijoita. Väkeä oli kokoontunut todella paljon marssimaan hyvän asian puolesta.






Ruusukahvit 11.5.
Vietimme 70v ja siitä eteenpäin tasavuosia tänä vuonna täyttäneiden jäseniemme kanssa Ruusukahvi-juhlaa.
Ensin jaettiin ruusut ja onnentoivotukset ryhmittäin. Sitten herkuttelimme täytekakkukahveille ja sitten ohjelmassa oli SiniSirkuttajat, runonlausuntaa ja tietovisaa.














HES Café 21.5.
Soinnun kehittämispäällikkö Jari Pirhonen luennoi meille tärkeistä ikäihmisten aiheista.


Hervanta - vuoden kaupunginosa, palkitsemistilaisuus 3.6.





Sokkomatka 3.6.
Sokkomatka suuntautui Päijät-Hämeeseen. Auto oli lastattu täyteen osanottajia. Matka alkoi Vaparin parkkipikalta. Ensimmäinen pysähdys Koskikartanon kahvilaan, jossa nautimme sämpylät+kahvit. Matka jatkui Fazerin karkkikauppaan ostamaan makeaa matkaevästä. Seuraavaksi olikin kulttuuri nähtävyys, Lahden Sibeliustalo. Opas esitteli kierroksen eri saleissa jonka jälkeen nautimme maittavan lounaan. Seuraava paikka oli Hiihtomuseo. Siitä matka jatkui Heinolan Lintuhoitolaan. Mukava paikka käydä. Sen jälkeen alkoi matka kotiinpäin. Vääksyn kanavan kautta ajettiin kiharaista tietä Tuuloksen kauppakeskukseen nauttimaan vielä makoisat pullakahvit. Sitten kohti Hervantaa.










HES Café 27.8.
Hämeen-Pirkanmaan Martat ry:stä Eveliina Miettinen luennoi aiheesta "Sienet ja marjat sekä niihin liittyvät asiat"


Jäsentapaaminen 10.9.
"...niin paljon on aihetta lauluun..." lurautti Jaakko tullessaan.
Jaakko Ryhänen ja tyttärensä Hanna olivat vierainamme Raili-salissa, joka täyttyi ääriään myöten. Onneksi saimme Reima-salin tuolit lainaksi. Vieraamme ja jäsenistömme loivat rennon ja välittömän tunnelman. Kuulimme paljon tarinoita Jaakon elämästä ja työstä ja saimme vielä tehdä kysymyksiäkin.




Syysretki 7.10.
Lähdön tunnelmaa, Hervannan vaparin pihassa. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli historiallinen Vanajanlinna. jossa nautimme kahvit sämpylän kera. Siitä matka jatkui kohti Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspään ateljeelinnaa. Opas kertoi taiteilijan historiasta. Erikoisuutena oli myös 1920-luvulla Amerikan matkan jälkeen rakennettu kylpyhuone. Nautimme lohikeiton, jonka jälkeen jatkoimme Espoon WeeGee -museoon monipuolisten näyttelyiden ja tapahtumien keskukseen. Hietaniemen hautausmaa, kierroksen jälkeen lähdimme kohti Tamperetta, mutta poikkesimme vielä Härkätien Kynttilän maalaismaisemissa pullakahveilla. Yli 600 neliön navetassa oli Arabian astioita keräiltynä Ihmeteltäviksi, seinät ja huoneet täynnä, mahtavina kokoelmina.












HES Café 8.10.
Saimme Pirhan ja kaupungin yhteistyöllä vieraaksemme trubaduuri Jarien eli Jari Sirniön. Kuulimme monenlaista musiikkia, kansanlauluista iskemään ja irkkumusiikkiin. Myös monia erilaisia pillejä (tinapilli, irlaintilainen pilli jne) opimme tunnistamaan.




